Maanantaina valmennusryhmälle pidin kunnon asennepaasauksen. Hassua mutta Terhi kirjoitti blogissaan seuraavana päivänä ihan kuin olisi ajatuksiani lukenut eli käykäähän lukemassa Terhiltä taas hyvää tekstiä. Lyhennettynä ajatuksia asennoitumisesta esim. yhden valmennuksen aikanahan yleensä joku asia menee hyvin ja joku asia huonosti, harvemmin kaikki sujuu kuin unelma tai kaikki menee päin seiniä. On oma valinta miten näitä käsittelee, keskittyykö hyviin vai huonoihin asioihin. Ja ottaako huonot asiat kehittämiskohteina vai epäonnistumisina. Treeni pysyy etenkin sille hevoselle miellyttävänä kun pidetään positiivinen meininki yllä.
tiistai 3. joulukuuta 2013
Peltotreeniä
Ihan eniten tuo hevonen rakastaa esteiden loikkimista. Hyvänä kakkosena tulee pellolla kirmaaminen, etenkin jos ohjelmassa on laukanvaihtoja. Ollaan pari päivää työskennelty talvisella sänkkärillä, kenttä on tosi kova. Ja muutenkin yritän talvikaudella pysytellä mahdollisimman paljon poissa aitojen välistä. Ensimmäisenä päivänä oli pakko ottaa tädille vähän ekstrajarruja mukaan, varustauduttiin gramaaneilla ja tehokkaammilla kuolaimilla. Ja tuli molemmille tosiaan hiki! Eilen oltiin jo normivarustuksella ja päästiin työskentelemäänkin. Pellolla treenin rakennan usein niin että ensin on alkuverryttelyn jälkeen pidempi peruskunto-osuus= laukkaa kevyessä istunnassa molempiin suuntiin niin kauan kuin ratsastajan kunto kestää. Välikävelyjen jälkeen lyhyehkö työskentelyjakso esim. eilen laukan lyhyemmäksi työstöä voltilla johon laukanvaihto aina kun laukka saatiin lyhyeksi mutta rennoksi. Kivaa!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti